Olen Sisko Jaakkola ja ehdolla 15.11. järjestettävissä seurakuntavaaleissa Raision seurakunnassa.
Haluan olla rakentamassa avointa ja välittävää seurakuntaa, jossa Jumalan armo, lähimmäisenrakkaus ja jokaisen ihmisen arvo näkyvät arjessa ja päätöksenteossa.
Minulle on tärkeää, että seurakunta pitää huolta heikoimmassa asemassa olevista, kulkee ihmisten rinnalla elämän eri vaiheissa ja tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden kuulua yhteisöön.
Haluan myös, että seurakunnan yhteisiä varoja käytetään vastuullisesti ja seurakuntalaisten hyväksi.
Perheeseeni kuuluvat aviomies, kaksi nuorta ja kaksi kissaa. ❤️
Vaalinumero
Seurakunnan tulee olla turvallinen ja helposti lähestyttävä yhteisö, joka tukee ihmisiä elämän eri vaiheissa. Haluan huolehtia heikoimmassa asemassa olevista ja varojen vastuullisesta, avoimesta käytöstä seurakuntalaisten hyväksi. Seurakuntalaisten ääni tulee kuulua päätöksenteossa.
Keskeiset teemani
Avoimuus ja yhteisö
Minulle on tärkeää, että jokainen raisiolainen voi tulla seurakuntaan omana itsenään ja tuntea olevansa tervetullut. Haluan olla rakentamassa avointa ja välittävää seurakuntaa, jossa ketään ei jätetä yksin ja jossa jokainen kohdataan arvostavasti elämäntilanteesta tai taustasta riippumatta.
Seurakunta voi olla tärkeä tuki elämän eri vaiheissa, niin ilon hetkinä kuin vaikeuksien keskellä. Uskon, että Jumalan armo ja lähimmäisenrakkaus kuuluvat kaikille. Toivon, että seurakunnassa jokainen voi löytää yhteisön, saada tukea ja kokea olevansa arvokas juuri sellaisena kuin on.
Lapset ja nuoret
Raision seurakunta tarjoaa monipuolista toimintaa vauvoille, taaperoille ja muille alle kouluikäisille lapsille. Seurakunnan varhaiskasvatus- ja perhetoiminta tukee tärkeällä tavalla lasten ja perheiden hyvinvointia. Pidän tärkeänä, että tätä arvokasta työtä jatketaan ja kehitetään myös tulevaisuudessa.
Raision seurakunnan nuorisotyö tarjoaa turvallisen yhteisön, jossa jokainen voi tulla kohdatuksi, kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Haluan, että nuorilla on mahdollisuus osallistua, löytää yhteisöllisyyttä ja saada tukea elämän eri tilanteissa. Nuori tarvitsee kokemuksen siitä, että hän on arvokas.
Välittävä diakonia
Seurakunnan tärkeä tehtävä on auttaa heikoimmassa asemassa olevia ja tarjota tukea vaikeissa elämäntilanteissa. Diakoniatyö tuo apua ja toivoa niille, jotka sitä eniten tarvitsevat, ja vahvistaa yhteisöllisyyttä sekä osallisuuden kokemusta.
Sosiaaliturvan muutokset ja kasvava eriarvoisuus lisäävät avuntarvetta ja seurakuntien vastuuta ihmisten tukemisessa. Nämä haasteet koskettavat myös Raision seurakuntaa. Diakoniatyön riittävistä resursseista on huolehdittava, jotta apu tavoittaa sitä tarvitsevat.
Vastuullinen talous
Haluan, että Raision seurakunnan taloutta hoidetaan vastuullisesti, pitkäjänteisesti ja avoimesti. Yhteisiä varoja tulee käyttää harkiten, mutta samalla huolehtia siitä, että diakoniatyö ja ihmisten auttaminen säilyvät etusijalla. Taloudesta on pidettävä huolta, mutta säästöjä ei saa tehdä ihmisten auttamisen kustannuksella
Haluan olla mukana tekemässä päätöksiä, jotka tukevat seurakunnan toimintaa ja kantavat vastuuta myös tulevista sukupolvista.

Miksi olen ehdokkaana?
Olen osallistunut ja osallistun aktiivisesti seurakunnan järjestämään toimintaan. Haluan antaa oman kokemukseni ja aikani seurakuntalaisten hyväksi Raision kirkkovaltuustossa. Uskon, että tuoreella näkökulmalla ja sydämellä tehdyllä työllä saamme aikaan myönteistä kehitystä ja vahvistamme yhteisöllisyyttä.
Vaalikoneesta löydät lisää ajatuksiani seurakunnan tehtävästä, diakoniatyöstä, talouden vastuullisesta hoidosta ja siitä, millaista seurakuntaa haluan olla rakentamassa.
Lämmin kiitos, jos käyt tutustumassa vastauksiini ja annat äänesi avoimen ja välittävän seurakunnan puolesta!
Luo oma verkkosivustosi palvelussa Webador